BLOGI

Matka alkaa

Sanojen vankina olen vapaa. Jo nuorena poikana, kun keikuin maalaistalon pelloilla ja lähimetsissä Karstulan Kimingillä, synkät havumetsät, solisevat kevätpurot ja avarat viljavainiot ruokkivat mielikuvitustani. Pakenin tarinoihin ja mielikuvitusmaailmaan, ja opittuani lukemaan – kirjojen sivuille. Äitini harrasti kirjallisuutta ja Ravilan kirjahyllystä löytyivät Tuhannen ja yhden yön tarinat, Mylly joen rannalla, Jalna-sarja, Tuntematon sotilas jne. Maaginen kiehtova kirjojen maailma ilman rajoja oli otollinen pakopaikka työkeskeisessä ja ankarassa ilmapiirissä, jossa sukutilalla kasvoin.

Kolmen sukupolven taloudessa oli kaksi vanhusta; Otto ja Alma, jotka kertoivat ”vanhan kansan” tarinoita ja olivat originelleja persoonallisuuksia, jotka normeista viis veisasivat. Kun sohimme keväällä naapurin Eeron kanssa sammakonkutua ojan pohjalla, Otto väitti sitä taivaalta tippuneeksi pilveksi, mustat täplät olivat tähtien alkuja. Tiesimme sen höpöhöpöksi – mutta halusimme uskoa tarinaan, kuten lapset haluavat uskoa joulupukkiin – ettei tarinan lumo katoa.

Kansakoulussa näyttelin, ohjasin ja kirjoitin pieniä näytelmiä. Myöhemmin viisas opettajani Eino-Erkki Vainiola näki ilmaisun haluni ja ohjasi minua Nuorisoseuraan. ”Mene sinne ja kirjoita näytelmä…” opettaja sanoi. Niin Kimingin Nuorisoseurasta tuli sekä minun, että sukupolveni nuoruuden yliopisto, jossa näyteltiin, soitettiin bändissä, perustettiin paikkakunnan ensimmäinen disco, eikä syrjäydytty vaan kierittiin keskiöön. Siinä ohessa opimme yhdessä tekemistä, toisen kunnioittamista – ja kokeilimme omia rajoja – niin hyvässä kuin pahassa. Tansseihin lähtiessä hörpittiin kiljua tai keskiolutta, oltiin kylän akkojen paheksuttavana jo ennen varhaiskasvatusta, mutta ansaittiin synnit anteeksi. Varsin normaali nuoruus siis.

Maalaiskylä ja sen ihmiset ovat sielunmaisemani. Mielentila, joka on enemmän kuin piste kartalla. Ne kulkevat kirjallisessa tuotannossani kuin Oikarin-joki peltojen ja pusikoiden halki Kiminki-järveen, joskus vuolaana, välillä laiskasti rantoja kiertäen tai tummina pyörteinä. Sitten matka vei kaupunkiin ja neonvalojen väreilevään maailmaan, jossa hengityksen rytmikin muuttui. Tervetuloa yhteiselle matkalle, joka jatkuu ja lyö kättä menneisyyden, muuttuvan maaseudun ja kaupungin sykkeen kanssa. Ja yrittää asettua ihmisen rinnalle, kuunnella herkällä korvalla.

12.6.2018 Tapani Heinonen

siniset-kukat-025